TVT- Agenttien tapaaminen 16.10. – seuraavat askeleet

Selänteen alueen tvt-kartoitukseen saatiin yhteensä 146 vastausta. Opetushenkilöstön joukosta löytyy monenlaista osaamista, mutta myös paljon erilaisia kehittämistarpeita. Tarpeista nousee selkeästi esiin esim. videot, kuvan ja äänen tuottaminen, Googlen työkalut ja GAFE sekä käytännön vinkit siihen, miten tvt:n sitominen eri oppiaineisiin onnistuu.

Syksyn 2015 aikana tvt-agentit jalkautuvat oman kuntansa kouluihin. Vierailuiden aikana esitellään Osaava- hanketta ja omaa roolia agenttina, keskustellaan opettajien kanssa ja vaihdetaan tvt-vinkkejä. Vierailujen kautta myös koulujen muut tvt-hankkeet tulevat tutuksi agenteille, jolloin vältytään päällekkäiseltä toiminnalta ja saadaan hankkeiden välisiä synergiaetuja. Jokainen agentti aloittaa myös oman osaamisen jakamisen ja opettajien kouluttamisen, aluksi omassa kunnassa ja myöhemmin tarpeen mukaan myös muissa alueen kunnissa.

Hyvien käytänteiden verkkopalvelu perustetaan ennen kouluvierailuja. Agentit laittavat palveluun muutamia omia vinkkejä ja sitä kautta rohkaisevat muita opettajia ottamaan palvelun aktiiviseen käyttöön. Tavoitteena on matalan kynnyksen palvelu, joka on helppokäyttöinen ja selkeä eikä vaadi erillisiä käyttäjätunnuksia.

Mainokset
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s